Rakastaa, ei rakasta, rakastaa

Olen täällä taas uuden osan kera! Pahoittelen hiljaiseloa, mutta inspiraatio ja motivaatio oli lähteny yhdessä kävelemään kesälomille, joten vähän sitten jäi simseily tauolle. Nyt taas sain uutta intoa ja puhtia ja fiilistä tähän ja pääsin uuden osan pariin! Suurin kiitos kuuluu teille erittäin ihanille lukijoille ja kommentoijille! Ilman teitä ei tätäkään osaa olisi täällä vielä näkynyt. Kommenttienne lukeminen uudelleen ja uusien juttujen lukeminen sai taas ajattelemaan että hitsit, nyt otan itseäni niskasta kiinni. :) Joten KIITOS! Olette rakkaita. ♥ Tässä nyt pääsette tämän osan kimppuun. Toivottavasti nautitte lukemisesta! Kuvia osassa on 62, joten taitaa olla pisin osa tähän mennessä. Olkaapa hyvät.

-------------------------------------------------------------------------------

Linja-autopysäkki...

Vaaleaihoinen nainen... Jossakin korkealla...

Damon... Ase...

Tummaa... Synkkää... Mies ja ase...

Mies ohjasi Damonin pois... Hän uhkasi aseella ja huusi...

Damon... Ei... Älä luovuta...

Damon... Ei, ei... 

Damon... Damon... Damon!

Roxanan silmäkulmasta valui kuuma kyynel. Viiltävä tuska hänen sisällänsä synnytti kyyneliä lisää, toinen toistaan suurempia ja suolaisempia.

Roxana avasi silmänsä, yrittäen unohtaa kamalat kuvat mielestänsä. Damon... Nainen niiskutti ja räpytteli silmiään.

Rox veti keuhkonsa täyteen ilmaa, joka tuoksui puhtailta lakanoilta. Hän katseli ympärilleen alkaen pikkuhiljaa heräilemään.

Nainen nosti itseään hieman parempaan ryhtiin nähdäkseen paremmin häntä ympäröivät tavarat ja esineet. Mitä ihmettä.. Paljon kello on? Mikä päivä nyt on? Roxana ihmetteli mielessään ja hieroi unihiekkaisia ja kyynelein kostutettuja silmiänsä.

Kellon viisari jumitti paikallaan. Sekuntiviisari yritti tarmokkaasti edetä ja liikuttaa muita viisareita, mutta vähäinen patterinvirta ei auttanut viisaria liikkeelle. Roxana haukotteli ja liikutteli käsiänsä ja varpaitansa, jotka olivat unesta kohmeena.

Päänsärkyä, vaatteet päällä, vieras sänky... Roxana tuhisi.

Olenko tosissaan ollut kännissä? Olen... Miten minä pääsin tänne? En tiedä... Roxana vuoropuheli itsekseen mielessään ja alkoi kömpiä ylös sängystä. Mutta Damon... Damon! Hän ajatteli ja muisti kamalat muistikuvat mielessänsä. Naisen silmäkulmaan herahti jälleen uusi kyynel, joka vierähti nopeasti lattialle, väistyen toisen kyyneleen edestä. Damon...

Rox lähti ovelle päin tepastelemaan ja kurkisti pelokkaana ja uteliaana oven takaa, josko hänelle selviäisi se, missä ihmeessä hän mahtoi olla. Ihmetyksekseen Roxana näki miehen tatuoidun selän, kahvinkeitto puuhissa. Tuo mies muistutti hyvin paljon Damonia.

Roxana suoristi selkänsä, kurtisti kulmiansa ja köhäisi saadakseen huomiota. Mies kääntyi ympäri, "Ai oletkin jo heteillä. Kahvi maidolla vai ilman?" hän sanoi reippaana. "Damon..." Roxana sai sanotuksi.

"Mustana..." Roxana kähisi. Damon ojensi kupin naiselle ja loi samalla epämääräisen hymyn kasvoillensa.

"Kiitos.." Roxana puhalteli kuumaan kahviinsa. "Oletko tuonut minut tänne? Missä ikinä olenkaan."

"Noo, tämähän on kotini. Toin sinut tänne, sillä jouduin koko matkan kantamaan sinua käsivarsillani ja sinun luoksesi oli paljon pidempi matka." Damon sanoi ja yritti hetken vältellä naisen kyselevää katsetta.

"En ole koskaan nähnyt näin huoliteltua kämppää, miehellä." Roxana kuittasi ja katseli ympärillensä arvostelevasti.
"No kiitos. Olettaisin." Damon hymyili ja katseli Roxanaa, joka vaikutti vieläkin hieman uniselta.
"Näin kamalaa painajaista... Mutta silti se tuntui niin todelliselta." Roxana loi katseensa Damoniin.
"Mitä siinä tapahtui?"
"Sinua ammuttiin... Ja olit kuollut..."
"Voi sinua, unet on kurjia. Mutta hengissä olen." Damon hymyili, kun ei osannut reagoida muutenkaan.

"En silti ymmärrä.. Muistan kuinka kävelimme ja yht'äkkiä tuli mies aseensa kanssa ja..." Roxana ihmetteli ja yritti katseellansa tunkeutua Damonin mieleen, onnistumatta.
"Älä nyt murehdi moisia... Otatko lisää kahvia?" mies yritti vaihtaa puheenaihetta ja vaikutti muutenkin hieman vaivaantuneelta. Roxana mietti mielessänsä oliko hän nähnyt vain unta kaikesta vai oliko jotakin sattunut... Hän kyllä tunsi kuinka hänellä oli sumentunut silmissä, heti sen jälkeen kun hän oli nähnyt vieraan miehen ja aseen...
"Menen suihkuun, olo on hieman tunkkainen." Rox päätti ja lähti Damonin osoittamaan suuntaan, koht kylpyhuonetta.

Voi ei! Eiliset meikit pitkin naamaa... Korvakorutkin on hieman kärsineet, tekokynteni lohkeilleet.. Roxana kirosi mielessään tutkaillessaan itseään suuren peilin kautta.

Kuuma suihku sai naisen olon virkistymään. Suihkuhetki kesti kymmenisen minuuttia, josta suurimman ajan Roxana vain seisoi ja antoi veden valua hänen kehoansa pitkin, vieden ikävät mielikuvat ja krapulan hajun mennessään alas viemäristä.

Damon istui sohvallansa tuijottaen televisiota. Roxana hiippaili kylpyhuoneesta pois ja päätti liittyä miehen seuraan.

"Moi." Roxana sanoi reippaasti ja istahti sohvalle, aivan kuin tilanne olisi täysin normaali ja aivan kuin he eivät olisi mistään mitään keskustelleetkaan.
"Moi." Damon sanoi katsoi suihkunraikasta naista kohti, "Mikä ihme sinulla on päässä?"

"Käsipyyhkeesi. Käytän aina kahta pyyhettä. Toista vartalolle ja toista hiuksille. Ja tiedätkö mikä on miinusta upeaan asuntoosi! Sinulla on vain yhtä yksi kappale kutakin eri väriä, tai en ainakaan löytänyt muita." Roxana alkoi höpöttämään. Damon naurahti ja pudisteli pienesti päätään, "Tuo on ihan kiva."

Roxana ja Damon keskittyivät hetken päästä molemmat television ruudun tuijottamiseen. Ohjelmassa ei ollut tekstityksiä ja se oli vierasmaalainen. Rox ei ainakaan jaksanut tulkata television hahmojen puheita, vaan keskittyi vain tuijottamiseen. Hän vilkuili salaa vaivihkaa Damoniin ja huomasi että mies näytti tuijottavan ohjelmaa keskittyneenä.

Ohjelman päätyttyä Damon havahtui taas todellisuuteen. "Haluatko että teen jotakin syötävää?"
"Ei kiitos, minun täytyisi käydä pukemassa ja varmaan lähteä jo kotiin.." Roxana vastasi.
"No mikäpä siinä, voisin itsekin vetäistä paidan päälleni." Damon vinkkasi ja nousi sohvalta.

"Kiitos vielä kahvista ja lämpimästä suihkusta."
"Eipä mitään, eihän tuosta nyt mitään haittaa ollut."
"Kotisi on kyllä todella kaunis. Ja viihtyisä." Roxana hymyili.

"Voisitkohan mitenkään ehkä lähteä saattamaan tai kertoa mihin suuntaan lähden tai..." Roxana möngersi.
"Tottakai, ajattelin saattaa sinut tuohon lähimmälle linkkupysäkille." Damon sanoi ja kiskoi kengät jalkaansa.

"Kiitos. Olet oikeasti tosi mukava. Kiitos että jaksoit kantaa minut tänne, etkä jättänyt sinne missä ikinä olinkaan." Roxana kiitteli. Nainen oli oikeastaan aika iloissaan, että pääsi hieman lähemmäs tuon miehen elämää, sillä jollain tapaa Roxana tunsi suurta vetoa Damonia kohtaan.

Parivaljakko asteli ulos asunnosta, Ilmeisesti kerrostalo ja kolmas kerros... Roxana ajatteli itsekseen, kun he pääsivät hissiin.

Damon on kyllä syötävän hyvän näköinen... Verkkareissakin. Roxana hymisi itsekseen.
"Meidän kerroksemme, arvon neiti." Damon leikki ja päästi Roxanan poistumaan hissistä ensimmäisenä. Roxana naureskeli ja työtäisi leikkisästi Damonia käsivarteen loikkiessaan ulos ovesta.

Pihalle päästyään Roxana alkoi pälyillä ympärilleen, koittaen etsiä jotakin tuttua josta hän saisi selville missä ihmeessä hän mahtoi olla.

"Ei näytä kyllä yhtään tutulta. Ollaankohan me enään edes samassa kaupungissa?" Roxana murjaisi, esittäen totista. "On sama maa ja sama kaupunki. Etkö muka ole koskaan mennyt tästä ohi?" Damon ihmetteli.

"No en ole. En edes tiennyt että täällä on tällaisia pienkerrostaloja." Rox pälyili kohti taivasta, nähdäkseen talon julkisivun.

"En tosissaan ole nähnyt."
"Et ole tosissasi? Eihän tästä ole matkaa esim. suositulle lammelle kun ihan kivenheitto." Damon nauroi ja he lähtivät talsimaan kohti pysäkkiä.

"Oih miten kaunis talo!" Roxana ihasteli, kun he olivat päässeet matkaamaan jalan jo viitisen minuuttia. He tosin kävelivät melko hitaasti, sillä Roxana oli vielä hieman voimaton ja laiskalla tuulella.
"Täällä on kyllä ihan hienoja omakotitaloja. Tuo minun taloni on ainut talo täällä päin, missä asuu muitakin."
"Niin siis kerrostaloja. Niitä kutsutaan kerrostaloiksi." Roxana virnisti.

"Joskus kun saan tosissaan rahaa ja paljon, ostan täältä talon. Täällä on niin kaunista ja rauhallisen näköistä." Roxana ihasteli, kun toinen toistaan viehättävämpiä omakotitaloja valui ohi heidän talsiessaan eteenpäin.

Pysäkille päästyään Roxana lysähti saman tien istumaan. "Olen ihan puhki.." Hän marisi.
"Hei, kukahan se eilen kantoi erästä neitoa monta kilometriä." Damon heitti ja hymyili Roxanalle.
"Kiitos vielä. Oli oikeasti tosi ritarillista että jaksoit hoitaa minut nukkumaan." Rox loi hymyn takaisin Damonille.

"Eikö niin että eilen joku oikeasti osoitti meitä aseella?" Roxana yritti taas kalastella tietoa.
"On totta. Ja silloin sinä pyörryit." Damon vastasi vihdoin.
"Mutta miten pääsimme lähtemään sieltä? Mitä se mies tahtoi?" Roxana ihmetteli.
"Kun pyörryit, mies säikähti ja lähti pois. Mikä lienee hörhö vailla rahaa tai muuta, en tiedä. Onni oli matkassa mukana ja pitänee kiittää sinua ja pyörtymistäsi. Vai sammuitko?" Damon vitsaili.
"Hei! En edes ollut juonut kun... Liikaa.." Roxana hieman nolostui kun pätkiä edelliseltä illalta alkoi tulla hänen mieleensä.

"Hei, se on ihan normaalia. Älä sitä mieti." Damon lohdutti, sillä oli huomannut että naista tosissaan alkoi hävettää. "Olinko hieman tyrkky? Et kai nyt ala välttelemään minua?" Roxana loi kasvoillensa koiranpentumaisen ilmeen. Damon vain nauroi, "miksi olisin raahannut sinut kotiini, jos en olisi tahtonut nähdä sinua enää aamulla?" Roxana punastui.

Nainen nousi penkiltä ylös, halasi miestä nopeasti, "Kiitos tuhannesti vielä. Minulla oli hauskaa."
"Kiitos itsellesi seurasta, oli ihan mukavaa keitellä kahvia muillekin."

Hetken he katselivat toisiaan suoraan silmiin. Tunnelma oli hieman vaivaantunut. Molempien poskiin kohosi pieni puna. Roxana hymyili. Damon vastasi hymyyn. Roxana laski katseensa maahan.

"Hei sitten. Oli kiva jutella enemmän." Roxana hymyili.
"Hei hei! Nähdään taas." Damon huikkasi ja lähti kävelemään pois päin pysäkiltä.

Yhtäkkiä Damon pysähtyi. Hän seisoi hetken aivan paikallaan, kunnes hän kääntyi kannoillansa ja lähti kävelemään takaisin Roxanaa kohti.

Damon työnsi hellästi Roxanan pysäkin lasiseinää vasten ja kaappasi tämän syleilyynsä.

"Olen tahtonut tätä jo siitä lähtien, kun näin sinut ensimmäistä kertaa." Damon kuiskasi ja nojautui Roxanaa kohti. Roxana sulki silmänsä.

Mies suuteli pitkään ja intohimoisesti naisen lämpimiä huulia. Roxanan päässä ei pyörinyt sillä hetkellä mitään, muuta kuin sydämiä. Naisen jalkoja kihelmöi. hetki oli kuin elokuvista.

Suudelma kesti pitkään, mutta Roxana olisi voinut sallia sen kestävän vielä pidempään. Miehen huulet olivat maistuneet makealta. Huulet olivat olleet pehmeän karheat, mehevät ja kuumat. Roxana tunsi kuinka hänen sydämensä heitti kuperkeikkaa.

Nainen kuvitteli leijailevansa pilvissä, kunnes hetki päättyi. He irtautuivat toisistansa, molemmat pitäen vielä silmiänsä kiinni. Damon nojautui vielä Roxanan lähelle ja kuiskasi tämän korvaan, "Me nähdään vielä."

Sen jälkeen mies lähti hölkkäämään pois Roxanan luota. Rox ei voinut muuta kuin tuijottaa miehen perään yrittäen samalla hengittää syvään ja rauhallisesti, saadakseen sydämensä hullun pamppailun rauhoittumaan.

Kotiin päästyään Roxana läimäytti ulko-oven kiinni ja jäi nojailemaan siihen. Tunne mikä hänen sisällänsä jylläsi, oli samalla niin ihana ja samalla niin raastava. Onko tämä rakkautta.. Roxana kuiskasi ääneen ja mielessä pyöri ainoastaan Damon.

Hän hipsi yläkertaan, kelaten mielessään eilistä iltaa ja tätä päivää.

Rox vetäisi yllensä yöpaidan. Nyt hänellä oli juuri sellainen fiilis, että loppuilta menisi sohvalla löhöten yöpaita päällä.

Roxana mietti miehen huulia ja sitä hetkeä kun hän sai elämänsä mahtavimman suudelman. Perhoset vatsassa jylläsivät hurjalla vauhdilla ja sydän pompotteli luoden osaksi levottoman tunteen. Voiko rakastua näin pian.. Ihmiseen jota ei periaatteessa tunne kunnolla, mutta silti on tunne että tuntisi hänet jo entuudestaan..

Voi. ♥


--------------------------------------------------------------------------------------------------------


Dodii! Tässä se sitten oli, olkaapa hyvät vain. Mitäs piditte? Mitähän nyt voikaan tapahtua ja onko kaikki ihan ookoo? ;) Alkaako tästä ylämäki vai alamäki vai saako Roxana vihdoin tasaista tietä kulkea? Diipa daapa liirumlaarum, kertokaa ihmeessä mitä mietitte ja mitä tykkäsitte. :)  Sana vapaa!

PS: Mitä mieltä bannerista? :)